Vuoden 2011 SM-viestit kilpailtiin Tuusulassa 9.-10.7.

Naisten 3 x 3 000 m kävelyssä Vireen naistrio teki paluun SM-viesteihin vuoden tauon jälkeen. Viime vuonna Jenni Lahtisen ja Heidi Viitaniemen ympärille ei saatu koottua joukkuetta, mutta tämän vuoden kisaan saatiin vahvistusta Heli Setälästä. Heli aloitti kävelyharjoittelun viime kesänä ja kilpaili kävelyssä ensimmäistä kertaa tammikuussa 2011.

Kilpailun avausosuudella käveli Jenni, toisella osuudella Heli ja ankkurina Heidi. Vireen naisten viestisuoritus olikin varsin hieno. Tuloksena oli jännän taistelun jälkeen 4. sija ajalla 54.30,02.

Myös miesten kävelyjoukkue oli saanut uuden vahvistuksen 3 x 3 000 m viestikisaan. Kisan aloitti uusi tulokas Tomi Iikkanen, joka Helin tapaan aloitti kävelyharjoittelun viime kesänä ja kilpaili ensimmäistä kertaa tänä talvena. Tomi kävelikin Vireen porukan kovimman ajan alittamalla 15.30. Toisella osuudella käveli Arto Koivisto ja ankkurina Heikki Lahtinen. Miesten joukkueen sijoitus oli 5. ja aika 49.30,62.

Miehet ovat vasta kahtena vuotena kilpailleet nykyisellä kisamatkalla, sillä aiemmin matkana oli 3 x 5 000 m kävely. Todettakoon, että tämänkin vuoden jälkeen Vireen seuraennätystä pitää hallussaan naisjoukkue Jenni Lahtinen, Marja Katajisto ja Heidi Viitaniemi, jotka vuonna 1999 kävelivät ajan 47.44,49.